Kun kirjoitusvapaat alkavat, niin se kai on tavallista kuulla, että "nyt kun sinulla ei ole mitään (kiirettä?) niin lähde käymään meillä". Tai käyntikutsu tarkoittaa vaikka mitä mielenkiintoista maailmalla. Mutta käsikirjoituksen ääreltä ei ole helppoa lähteä. Oikeastaan, siitä ei lähdetä minnekään.
Sen sijaan minusta tuntui ihan valtavan hienolta, kun yksi hyvä "kummisetä" sanoi, että hän soittaa sitten joskus. Kirjoitusjakson aikana on tosiaan soittanut kerran, kaksi. Yksi kerta osui juuri oikein huonon kirjoituspäivän jälkeen. Olin aivan allapäin. Mutta puhelun jälkeen olin vallan hyvällä mielellä. Minulla on ollut oikeita kummitätejä kaksi: kumpikin aivan satujen haltijattarien luokkaa. Samoin kummisetiä on kaksi, ja myös heillä on ollut erittäin myönteinen henki kaikkeen. Miten paljon onkaan kummeilla merkitystä! Että on olemassa joku, joka ajattelee suotuisasti, haluaa saada aikaan hyvää - ja ennen kaikkea tuntuu osaavan yllättää aina oikeilla hetkillä. Aikuisena kirjoitin kummitädille kirjeen aina silloin tällöin. Lähinnä mitä kuulumisia työstä ja elämästä nyt oli; työkuulumisia, tämä arkihan on kirjailijalla aivan loputtoman tylsää. Vain lämpimiä ajatuksia minulla on kummeistani, ihan mahtavat kummit kerrassaan. Tänään, miksi tänään kummit mielessä sitten niin kovasti pyörivät. Olen joutunut miettimään sitä lainalaisuutta, mitä ihmisessä tapahtuu, ennen kuin hän tarttuu auttamaan toista. Epäitsekkyyden kohta aivoissamme on voimakas. Ja se toimii jopa ilman kiitoksen taikaa, silloin kun todella on ollut tarkoituksena auttaa toista. Lämpimät ilmat ovat tulleet. Sisällä näytti mittari heti aamusta jo 24 astetta, ja kun tietokoneet lämmittävät päivän mittaan, niin varsinainen hikilaude oli työpöydästä tulossa. Siinä sitä olisi ylähyllyn korppikin jo tuupertunut, saati sitten minun vaivaiset aivoni.
Mutta onneksi ovat nämä nykyajan härpäkkeet eli niistä ykkösenä jäähdytin. Koneen roudasin komeron periltä esille, johto seinään ja poistoputki ilmastointiteipillä tiiviiksi. Ihana, ihana tasainen huonelämpötila! |
KUKAOlen kenties maailman ainoa kirjailija, joka on työssä kirjastoautossa. Voisiko enempää olla marginaalissa silloin? Höpsis, kun juttu on niin, että silloin on sekä ihmisten parissa että suoraan elämässä kiinni! arkisto
January 2015
ryhmittelyä
|