Toukokuu tuntuu aina toiveikkaalta, eikö vain?
Samalla toukokuu tuntuu odottamiselta. Tänä vuonna varsinkin, kun on jäljellä pari viikkoa vain kirjoittamisen alkuun. Pidän palkatonta vapaata työstäni ja jatkan ison urakkani eteenpäin puurtamista. Miten pitkälle ehdin kolmessa kuukaudessa, sen näen syyskuun koittaessa.
Tähän työhön kuuluu epävarmuus. Joskus se voi olla ankeuttava asia, mutta siihen ehkä tottuu jossain määrin. Ehkä siinä vaiheessa, kun epävarmuuden toinen puoli löytyy - yllätykset. Ne voivat olla todella mainioita. Ja silloin tunnen kiitollisuutta, että olen saanut ne kokea.
Toukokuu - yllätysten aikaa.